keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Blogi jää tauolle

Edellisestä kirjoituksesta on jo pari kuukautta aikaa, ja kvartaalikin on jo kauan sitten vaihtunut ilman katsausta. Blogikirjoituksia ei näy eikä kuulu ja vaikuttaa siltä että olen unohtanut blogin olemassaolon. Sijoittaminen ei ole loppunut eikä jää tauolle. Blogin ylläpitoon ei vain ole ollut jaksamista.


Työelämässä koko toimialaa koskeneet isot muutokset ovat laittaneet stressaamaan. Muutostöihin ei palkattu lisää työvoimaa vaikka tilanne tiedostettiin ja yli vuosi sitten. Johtajat vain eivät reagoineet "alhaalta tulevaan huuteluun". Samalla kaksi kollegaa jäivät sairaslomalle h-hetkellä, joten työkuorma ja etenkin vastuu ovat kasvaneet kestämisen rajamaille. Organisaatio on periaatteessa aika kapea, niin kyllä kummasti tuntuu työkuormassa jos 15-20 tuottavaa työtä tekevän ihmisen joukosta kaksi poistuu pelistä. Kun oikeastaan sekään ei riitä että kaikki olisivat 100% töissä. Työstressin vuoksi passiivisuutta ja eristäytymistä vapaa-ajalla sekä muutama uneton yökin takana. Sairaanakin on oltu töissä, koska työt on kuitenkin jonkun tehtävä eikä voi lähimmille työkavereillekaan sysätä töitä. Kuten en minäkään haluaisi enempää yllättäviä lisätöitä muilta. On erittäin vaikea hypätä yhtäkkiä tekemään toisen ihmisen työtehtäviä omien lisäksi. Puutteellinen ohjeistus, ei riittävää kokemusta toisen töistä, tiukat aikataulut, järjestelmät eivät toimi kunnolla tai ollenkaan, asiat vaan pitää saada hoidettua vaikka väkisin. Ei hyvä. 1.5. tapahtui iso muutos toimintatapoihin ja päivittäisiin työtehtäviin. Maalis-huhtikuun valmistelut ja niihin liittyvä osaamisen ja ajan puute. Pakko olla kaikki valmiina toukokuuhun mennessä. Nyt toukokuun puolella on ollut opetteleminen uusiin päivittäisrutiineihin, tämä muutos kun lisäsi työmäärää aiempaan verraten. Työntekijän näkökulmasta muutos oli askel huonompaan, stressaavaampaan suuntaan. Toki toimialan "viranomaisen" suunnalta tulee katsauksia, kuinka hienosti hommat ovat menneet. No niin kai heidän näkökulmastaan, kun eivät näe norsunluutorneistaan todellisuutta. Kukapa sitä julkisesti myöntäisi ettei ole tehnyt kaikkea mallikkaasti.


Keskustelua on vireillä uuden työntekijän saamiseksi omaan tiimiin. Vaan kun sitä apua tarvittaisiin juuri nyt. Rekrytointiluvan saaminen johdolta, rekryprosessi, uuden työntekijän perehdyttäminen ja hänen oppiminen työtehtäviin, kesälomatkin tulossa. Tämä on kuukausien prosessi, helpotusta tiedossa vasta pitkän ajan kuluttua, mutta sitä tarvittaisiin juuri nyt. Toisen sairaslomalla olevan saikku jatkuu koko kesän eikä taida enää palata kuin korkeintaan osa-aikaiseksi. Vaikeuksia on myös siinä, ettei asiakkaat ole oikein valmiita maksamaan samasta työstä enempää kuin ennen, vaikka siihen meneekin nyt enemmän työresursseja ja aikaa kuin ennen. Siinäkin on ongelma lisätyövoiman saamiselle.


Välillä nojaan vain taaksepäin tuolissa ja katselen kun "maailma palaa". Nimittäin kalliita virheitä ollaan tehty, reklamaatioita ja korvausvaatimuksia on tullut ja tulossa lisää. Lähes kaikki ollaan oltu stressaantuneita ja aivan liian kiireisiä. Hutaisten tehdään sutta, mutta johto ja asiakkaat toki odottavat priimaa. Välillä käy säkä, eikä tehdyt virheet tulleetkaan kalliiksi.


Tästä syystä karsin elämässä kaiken muun ei-niin-pakollisen, joka muistuttaa työtä. Yksi on tämä blogi. En jaksa enää tuntea huonoa omaatuntoa kun en vaan saa aikaiseksi kirjoittaa mitään. Siksi teen tämän ratkaisun. Palaan, kun elämä tasaantuu tavalla tai toisella.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Keväisiä kuulumisia

Vuosi on jo pitkällä, Q1 melkein päättynyt ja vasta toinen kirjoitus tänä vuonna. Sijoittaminen ei ole loppunut mihinkään, mutta on ollut hankalaa löytää aikaa kirjoittaa.

Päivitin Salkku-välilehden kuvaajat 14.3.2017. Menikin yli puoli vuotta vanhoilla kuvaajilla.

Alkuvuosi on mennyt melko hyvin, salkkuni on plussalla +2,2 %, vertailuindeksin porskuttaessa +3,5 % lukemissa. Näillä näkymin olisi siis tulossa toinen peräkkäinen tappiokvartaali vertailuindeksiä vastaan. Salkkuni onkin koko ajan muuttunut yhä defensiivisempään suuntaan, koska viime aikoina (= vuosi) korkojen osuus on kasvanut salkussani S-osuuksilla ja Seligsonin Euro-obligaatiolla. Oletan siis, että mahdollisella laskukvartaalilla oman salkkuni lasku on indeksejä pehmeämpi. Annualisoitu vuosituottoni on tällä hetkellä 13,0 % kun sijoittamista on takana 6 vuotta ja 2 kuukautta. Vertailuindeksin vastaava tuotto on 11,2 %, joka on varmaankin enemmän kuin voi odottaa seuraavilta 30 vuodelta. Oman tuoton ja vertailuindeksin tuoton väli on kaventunut, mutta eiköhän oma tuotto pysy ainakin jonkin aikaa vertailuindeksiä parempana. Tavoite kylläkin on, että olisi pysyvästi parempi. Oman salkun annualisoitu tuotto on ollut vertailuindeksiä parempi noin 3 vuotta.

Uusia ostoja en ole paljonkaan tehnyt tänä vuonna. Salkkuun on virrannut uutta rahaa vain 320 euroa, sen sijaan olen siirtänyt lähes 1200 euroa pois Euro-obligaatiosta muihin osakerahastoihin. Tavoite on päästä eroon koko Euro-obligaatiosta tämän vuoden aikana, mutta noudatan strategiaani ja ostan vasta kun tulee ostosignaali. Tänä vuonna ne ovat olleet harvassa.

Käteiskassa siis paisuu ja käyttötilillä on jo ihan liikaa rahaa. Oman auton ostaminen on toisaalta lähempänä kuin koskaan, olen jo katsellut vaihtoehtoja ja jopa näinä päivinä sellaisen hankin. Yksi ehdokas maksoi 7900 €, joka tuntuu aika paljolta, mutta toisaalta se on niin vähän ajettu auto että omalla ajomäärillä ajaisin sillä 6 vuotta, jonka jälkeen se olisi yhtä paljon ajettu kuin nykyinen autoni. Toisaalta sain niin surkean tarjouksen nykyisestä autosta vaihdossa, joten kauppa jää tekemättä. Nykyisellä autolla talvi ei ole mennyt hyvin, joten vaihto olisi jo ihan turvallisuudenkin vuoksi melko pakollinen. Toisaalta nyt ei ole ollut ongelmia, kun pakkaset ovat olleet vähissä eivätkä kovia. Silti, auto on rahallisesti paskimpia sijoituksia mitä tiedän. Kuitenkin käyttöarvoltaan itselleni erittäin tärkeä. En välitä muista seikoista kuin hinta, kulutus ja suht hyvä kunto. Merkillä, mallilla tai ulkonäöllä ei ole juuri väliä, hieman on mutta ei ratkaisevasti. Budjettini on max 6000€. Arvon aleneminen noin 6000€ autossa saattaisi olla luokkaa 1000 € vuodessa, bensat 150-200 € /kk ja vakuutukset sun muut pakolliset kulut päälle. Voisi siis sanoa, että auto maksaisi 300-400€/kk ilman huoltokustannuksia. Ei se periaatteessa ihan hirveältä kuulosta, jos käy tuuri eikä huoltoihin mene paljon rahaa. Silti sisäinen pihiyteni tuntuu ottavan vallan ja yritän sinnitellä huonommalla autolla. En yhtään nauti uuden auton hommaamisesta, autokuumetta ei ole lainkaan ja haluaisin vaan koko jutun pois mielestäni. Lähipiiri ei oikein tunnu ymmärtävän, miksi en osta kallista autoa kun varaa on ja hyvä palkka. Koen jopa pientä painostusta olla kiinnostunut asiasta, josta en sisimmässäni ole kiinnostunut. Minua kiinnostaa vain käyttää autoa, ei haaveilla uusista.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Laaja vuosikatsaus 2016 - sijoitukset, tulot/menot/omaisuus ja tavoitteet

Vuosi on ehtinyt vaihtua jo monta päivää sitten, mutta vihdoinkin löysin aikaa vuosikatsauksen kirjoittamiseen. Töissä ja vapaa-ajalla on ollut kiirettä, eikä järkevää aikaa kirjoittamiseen rauhoittumiseen ole ollut. Tänään on rauhallisempi päivä, kunnes taas huomenna mennään.

Tässä vuosikatsauksessa pidän alkuun Q4 katsauksen, sen jälkeen sijoitusten vuosikatsauksen, sitten kuukausittaiset tulot ja menot sekä omaisuus ja sen kehittyminen ja lopuksi katsaus 2016 asetettujen tavoitteiden toteutumisesta sekä 2017 tavoitteiden julkaisu.

Q4/2016 katsaus

Salkkuun lisäystä 3330 eurolla, jakautui seuraavasti:

Seligson Aasia 200
Seligson Global Brands 300
Seligson Global Pharma 769,31
Seligson Kehittyvät markkinat 426
Seligson Phoebus 200
Seligson Euro-obligaatio 734,69
S-osuudet 700

Euro-obligaatiota ostan lähinnä siksi, että pystyn tulevaisuudessa tekemään Seligsonin sisäisiä siirtoja osakerahasto-osuuksien ostoissa ja myynneissä. Päättyneellä kvartaalilla tein jälleen yhden tällaisen siirron Obligaatiosta Pharmaan. Toinen syy, miksi kyseistä rahastoa omistan, on se että uskon sen olevan käyttötiliä parempituottoinen rahojen säilytyspaikka. En löytänyt rahaston historiasta kahden vuoden tappiollista jaksoa, vaikka 2000-luku on sisältänyt useita korkojen lasku- ja nostojaksoja.

Q4:n paras nousija salkussani oli UPM-Kymmene (+24%) ja toiseksi paras oli Phoebus (+12%). Eniten miinusta otti Huhtamäki (-15%), jonka monivuotinen nousu sai pitkästä aikaa ensimmäisen kunnon kolauksen. Kaiken kaikkiaan salkun tuotto oli +6,3 % (+1597€). Vertailuindeksin tuotto oli +8,7%. Hävisin siis indeksille ensimmäistä kertaa yli vuoteen, sillä viimeksi tappio tuli Q3/2015.

Salkkuni arvo 1.1.2017 on 30 291 €. Sen jakauma on seuraava:
Elisa 3,3 %
Fortum 5,5 %
Huhtamäki 5,2 %
Sampo 7,3 %
UPM 16,6 %
Seligson Aasia 7,2 %
Sel. Kehittyvät 5,2 %
Sel. Brands 10,9 %
Sel. Pharma 13,5 %
Sel. Phoebus 14,3 %
Sel. Euro-obligaatio 8,7 %
S-osuudet 2,3 %

Mikään ei siis ole älyttömän isolla painolla.

Osakkeet 37,9 %
Osakerahastot 51,1 %
Korot 11,0 %

Tavoiteallokaationi on osakkeet 25%, osakerahastot 65 % ja korot 10 %, joten vielä pitäisi osakerahastoja ostaa lisää, jotta tähän päästään. Maantieteellisesti Suomi on vieläkin ylipainossa, mutta se alenee samaa tahtia kun lisään Seligsonin rahastoja, joista vain Phoebuksessa on suomalaisia osakkeita.

Vuosikatsaus 2016

Ostoja 7756€, myyntejä 1338€, osinkoja (netto) 353€. Salkkuun laitoin lisää rahaa 7756-1338-353 = 6065 €. Vuoden tuotto on lopulta 2534 €, joka on uusien ostojen ajankohdat huomioiden +10,4 %. Voidaan sanoa, että tuotoltaan melko keskimääräinen vuosi, ehkä hieman parempi, sillä odotan pitkällä aikavälillä saavani 6-8 % vuosituoton sijoituksilleni. Annualisoitu vuosituottoni on tällä hetkellä 13,3 % kun sijoittamista on takana 6 vuotta. Vertailuindeksin vastaava annualisoitu tuotto on 10,8 %. Hyvin on siis sijoitusurani käynnistynyt. En kuitenkaan voi odottaa jatkavani samaa tahtia seuraavat 20-30 vuotta. On asennoiduttava siihen, että tuottoprosentti tulee putoamaan, kuten se jo tänä vuonna hieman putosikin. Vuosi taaksepäin annualisoitu vuosituottoprosenttini oli 14,2 % ja korkeimmillaan se on ollut 17,4 % Q1/2015 jälkeen.

Vuoden 2016 paras nousija oli UPM (+1434€) ja eniten miinukselle jäi Sampo (-146€). Muita miinukselle jääneitä oli Elisa, Global Pharma ja Euro-obligaatio. Pharmaa olen viime aikoina ostanut runsaasti, joten toivottavasti se lähtee nousuun jossain vaiheessa.

Sijoitusvuosieni tuottoprosentit ovat nyt seuraavat
2011 -14,2 %
2012 +6,1 %
2013 +22,3 %
2014 +26,0 %
2015 +12,1 %
2016 +10,4%
Prosentit lasketaan kaavalla tuotto/(salkun koko vuoden alussa + ostot Q1 + 0,75*ostot Q2 + 0,5* ostot Q3 + 0,25*ostot Q4). Kertoimilla pyrin huomioimaan ostoajankohdan vaikutuksen tuottoprosenttiin, sillä esim. jos salkkuni arvo on 30 000€ ja vuoden viimeisenä päivänä tekisin 100 000 € oston, niin se vääristäisi melkoisesti tuottoprosenttia, jos sen laskisi vain kaavalla tuotto/salkun arvo vuoden lopussa. Tai jos tekisin tuon 100 000 € oston vaikkapa Q3:n lopussa ja se tuottaisi loppuvuonna 10 000 €, niin silloinkin tuottoprosentti olisi kovin vääristynyt, jos sen laskisi kaavalla tuotto/salkun arvo vuoden alussa. Toki desimaalilleen tarkkaan numeroon en pääse tälläkään laskutavalla. Approksimoin helpottaakseni työtäni.

Sijoitusurani aikana olen saanut tuottoa 10 493 € (n. 145€/kk), joka on osittainen nettotuotto. Verot on vähennetty osingoista ja myyntivoitoista, mutta vielä realisoimattomista voitoista ei ole veroja vähennetty.

Tulot ja menot 2016

En pidä tarkemmin kirjaa menojeni kohteista (vuokra, ruoka, matkustus jne), mutta tarkat summat olen kirjannut ylös kuukausitasolla:

tammikuu - tulot 1526€, menot 996€, säästöön 530€
helmikuu - tulot 2091€, menot 956€, säästöön 1134€
maaliskuu - tulot 1841€, menot 1063€, säästöön 778€
huhtikuu - tulot 1790€, menot 1271€, säästöön 519€
toukokuu - tulot 1841€, menot 1106€, säästöön 735€
kesäkuu - tulot 1853€, menot 1126€, säästöön 727€
heinäkuu - tulot 1841€, menot 1202€, säästöön 639€
elokuu - tulot 1847€, menot 1170€, säästöön 677€
syyskuu - tulot 2240€, menot 1409€, säästöön 830€
lokakuu - tulot 2790€, menot 1428€, säästöön 1362€
marraskuu - tulot 3531€, menot 989€, säästöön 2542€
joulukuu - tulot 2250€, menot 1724€, säästöön 526€

Yhteensä tulot 25440€, menot 14440€, säästöön 11000€

Tuloissa on mukana palkka, veronpalautukset, vuokravakuuden palautus ja tilille saadut lahjarahat, ei muuta. Käteisenä saadut lahjat näkyvät vastaavasti pienempinä menoina. Menoissa on mukana kaikki muu paitsi sijoituksiin menneet rahat. Eniten rahaa meni asumiseen, ruokaan ja bensoihin. Matkustin viime vuonna yhden reissun lentokoneella pidemmälle, kolme kertaa kävin Tallinnassa ja tein melko paljon automatkoja Suomen sisällä, näihin meni yhteensä ehkä pari tonnia. Tänä vuonna haluaisin päästä vielä useammin matkustelemaan, mutta valitettavasti matkaseurasta on pulaa.

Keskimäärin tulot 2120€/kk ja menot 1203€/kk, säästöön keskimäärin 917€/kk.

Omaisuus 1.1.2017 yhteensä noin 61 900 €. Näihin lasketaan sijoitussalkku, käyttötili, säästötili, ASP-tili, fyysinen käteinen (kerään kolikoita) ja arvio kiinteän omaisuuden jälleenmyyntiarvosta. Vuosi sitten omaisuus oli 47 200 €, eli kasvua on ollut 14 700 €. Taloudellisesti ylivoimaisesti paras vuosi koskaan, mikä ei yllätä kun olin ensimmäistä kertaa ikinä koko vuoden töissä. Vuoden 2017 aikana arvioin omaisuuden kasvavan noin 74 000 euroon, mutta tässä on paljon epävarmuustekijöitä suuntaan tai toiseen.

Tavoitteet 2016

Vuoden 2016 tavoitteet ja niissä onnistuminen:

1. Säästää kaikista tuloista 3500€ (n. 300/kk). Tuloiksi ei lasketa osinkoja ja veronpalautuksia, kaikki muu lasketaan. Tavoite nostettu toukokuussa -> 5000€. Tavoite nostettu elokuussa -> 8500€.
Kun veronpalautusta ei lasketa, säästöni ovat noin 9700€. Tavoite saavutettu.

2. Päihittää vertailuindeksi.
Oma tulos +10,4 %, vertailuindeksi +10,3 %. Niukasti tavoite saavutettu.

3. Pitää annualisoitu vuosituotto vähintään 8 prosentissa.
Tilanne tällä hetkellä 13,3 % eli tavoite saavutettu kirkkaasti.

4. Noudattaa omaa strategiaa. Ei enää passiivista ikiholdaamista, ei myöskään päiväkauppaa.
Tästä sanoisin, että tavoite saavutettu. Välillä olen hieman lipsunut, mutta strategia on ja pysyy samana, eikä nuo lipsumiset ole oikeasti kovin isoja.

5. Aktiivinen blogikirjoittaminen. Useita kirjoituksia kuukausittain.
Tavoite ei saavutettu. Vuonna 2016 kirjoitettuja tekstejä 27 kpl eli nipin napin yli 2/kk. Tätä tahtia ei voi mitenkään sanoa "useiksi kirjoituksiksi kuukaudessa". Lisäksi parina kuukautena tekstien määrä on jäänyt yhteen.

6. Markkinaseurannan vähentäminen. Ei joka päivä.
Tästä olen sitä mieltä, että tavoite ei kunnolla saavutettu. Kyllä niitä seuraamattomia arkipäiviä on, mutta jäävät varmasti alle 20:n. Tavoitetta asettaessa mielessä oli sellainen 50 arkipäivää suunnilleen.

Tavoitteista siis saavutettu 4/6. Tärkeimpinä pidin tavoitteita 1, 4 ja 6 ja näistä onnistuin 2/3.


Vuodelle 2017 asetan seuraavat tavoitteet:

1. Säästä kaikista tuloista 6000€. Tämä on alempi kuin vuoden 2016 toteuma, sillä edessä taitaa olla oman auton ostaminen, johon uppoaa muutama tonni. Tätä tavoitetta muokkaan sitä mukaa kun saan uutta tietoa autosta ja sen hinnasta.

2. Päihitä vertailuindeksi. Sama tavoite kuin viime vuonna.

3. Jatka oman strategian noudattamista. Osta dipeistä ja malta mielesi kun kurssit ovat huipulla. Nollatuotto on miinustuottoa parempi, mutta liian varovainenkaan ei saa olla.

4. Palkankorotus. Haluan korotuksen kk-palkkaan, mutta voin korottaa tulojani ottamalla ylimääräisiä viikonlopputöitä, jotka osuisivat kohdalleni 4 tai 5 kertaa vuoden aikana. Lisätuloa saisi näistä pari-kolme tonnia riippuen juhlapyhistä.

5. Markkinaa ei tarvitse seurata joka päivä, sanotaan nyt sitten se 50 arkipäivää. En tosin aio päiviä laskea. Vuodessa on noin 250 arkipäivää, eli yhtenä päivänä viikossa en saisi vilkaistakaan kauppalehteä, Seligsonin sivuja tai arvo-osuustiliäni.

tiistai 13. joulukuuta 2016

S-osuuksia vihdoinkin

Vajaa vuosi sitten heräsin liian myöhään s-osuusasioissa, enkä ehtinyt ennen vuodenvaihdetta s-pankissa piipahtaa. Jo silloin päätin, että tänä vuonna sen teen. No, alkuvuoden ajattelin että kyllä sen loppuvuonna ehtii. Vielä marraskuussakin lykkäsin asiaa joka viikko viikolla eteenpäin. Tänään 13.12. sain lopulta itseni hilattua s-pankkiin.


En ole ollut aikaisemmin edes kotiseutuni asiakasomistaja, joten sain nyt s-etukortinkin ensimmäistä kertaa. Liityin seitsemään 2016 eniten korkoa maksaneeseen osuuskauppaan, joista olisi tänä vuonna saanut 700€ sijoituksella 90€ koron, eli vajaan 13% vuosituoton miinus verot. Päätin liittyä vain seitsemään kauppaan sillä perusteella, että ne kaikki maksoivat vähintään 8% korkoa. Lopuista saan max 6% vuosituoton, olettaen ettei niistä mikään nosta korkoa ensi vuodeksi. Tuon 6% saan osakemarkkinoiltakin, ainakin odotusarvomielessä. Toki verot ja riski huomioiden olisi ehkä niihinkin kannattanut liittyä, nyt kun tajusin kuinka nopea prosessi tämä oli.


Liittyminen oli hyvin nopeaa, käytännössä eniten aikaa kulutti s-pankkiin tilin avaaminen, s-etukorttiasiat sekä keskustelut s-pankin maksuista ja bonuksista. Minulla kului aikaa noin 45 minuuttia koko käyntiin. Laskin, että pelkästään nykyisellä asioinnilla saan bonusta muutaman kympin vuodessa, jonka voinen laskea "sijoitustuotoksi". En kuitenkaan ala bonuksia keräämään bonusten vuoksi, kuten jotkut saattavat tehdä. Ostan sen minkä tarvitsen ja käyn muissakin kaupoissa kuten tähänkin asti.


Asiointi sujui erittäin hyvin ja jäi hyvä mieli myös asiakaspalvelijan työskentelystä. Toki kovasti s-pankkia hehkutti, vaikkei suoranaisesti tuputtanut. Eiköhän tuo kuulu toimenkuvaan. Toki kieltämättä halvalta pankilta kuulostaa. Ehkä siihen liityn sitte kun OP:lta loppuvat vakuutuksiin ja luottokorttiin liittyvät ikäperusteiset edut. En ole vielä tutkaillut, saanko mitään liittymislahjoja miltään suunnalta. Eiköhän tuokin ajan kanssa selviä.


Muitakin sijoituksia on tullut hieman tehtyä. Lisäilin Seligsonin Kehittyviä markkinoita ja Global Pharmaa muutamilla satasilla. Varsinkin Phoebus ja Aasia ovat olleet sellaisessa nousukiidossa, ettei ole pariin vuoteen nähty. Korjausliikettä odottelen ja siksi en juuri nyt ole näitä lisäilemässä. Muutenkin viimeiset pari viikkoa on ollut iloista nousua, ja tällä hetkellä vuoden 2016 tuotto on noin 8,5%. Se on kelpo tulos siihen nähden kuinka surkeasti vuosi alkoi ollen pahimmillaan helmikuussa muistaakseni noin -15...20%. Vertailuindeksi on suunnilleen samassa tuotossa salkkuni kanssa.


Joulu tulee ja paljon joululahjoja on jo ostettu. Vielä on kyllä lahjoja ostamattakin, osa jopa ideoimatta. Porukoiden kanssa ei tosin pariin vuoteen ole lahjoja juuri vaihdeltu yhteisymmärryksessä. Sen sijaan erityisesti tyttöystävä ja kummipoika saavat hyvät lahjat tänä vuonna :)

perjantai 4. marraskuuta 2016

Pitkästä aikaa kunnolla ostoksilla

Viikkokausien kestoinen kurssien nousu sai tällä viikolla ensimmäisen korjausliikkeen. Se tarkoittaa, että osto-signaalit alkaa hyppiä ruudulle. Seligsonin rahastoista Global Pharma on ollut Q4:n ajan melko rumassa noin -9% laskussa ja on saanut vahvan ostosuosituksen jo parin viikon ajan. Sitä olenkin tankannut yli budjetin. Myös Global Brands sai selkeän ostosuosituksen. Muut minua kiinnostavat rahastot, eli Phoebus, Aasia ja Kehittyvät markkinat ovat tällä hetkellä aivan siinä ostosuosituksen rajamailla, mutta päätin ostaa niitäkin samalla, koska ne kaikki laskivat tällä viikolla enkä ole niistä mitään lisäillyt sitten toukokuun.

Lokakuu oli noin +2% kuukausi, mutta marraskuun alun punaiset proosentit ovat saaneet Q4:n noin -1% pakkaselle omassa salkussani. Koko vuosi on vain vaivoin +2-3 % plussalla, joten jännäksi vetää tuleeko ensimmäinen tappiovuosi sitten vuoden 2011. Vertailuindeksiä en ole päivittänyt, mutta esim. OMXH-indeksin tuotto vuoden alusta on ollut -5,7% (ei varmasti riitä netto-osingot nostamaan tätä plussalle) ja SP500 on silmämääräisesti arvioituna noin +/- 0 (tähän päälle netto-osingot, niin ollaan jo varmaan lähellä salkkuni tuottoa tai jopa vähän yli). Suomalaisista osakkeista UPM julkaisi jälleen loistavan osavuosikatsauksen ja on salkkuni selvästi parhaiten menestynyt osake tällä kvartaalilla. Sen sijaan Huhtamäen monivuotinen nousuputki sai ehkä pahimman kolauksen yhtiön julkaistessa odotuksia heikomman osavuosikatsauksen. Tosin nyt voisi olla sopiva paikka lisäilläkin Huhtista, firma on tehnyt pitkään hyvää tulosta, mistä syystä odotuksetkin ovat tainneet hilautua vähän liian korkeiksi. Tuskin tuloksentekokyky mihinkään on kadonnut, vaikka en ole lukuja tarkemmin tutkinut tai edes lukenut firman ympärillä ollutta keskustelua.

Lokakuussa menoni olivat vuoden suurimmat, mutta toisaalta tulotkin olivat isommat kuin ennen. Valmistuin DI:ksi ja sain lahjaksi rahaa parista osoitteesta, sain uuden sopimuksen voimaantulon myötä palkankorotuksen ja vanhan kämpän takuuvuokran takaisin. Menopuolella oli uuden juhlapuvun ostoa sekä uuteen kotiin tavaran ostoa, tavallista isommat bensakulut ja muuta pientä laskua. Säästöprosentti kuitenkin vuoden toiseksi paras helmikuun jälkeen. Julkaistaan tarkempia kuukausilukuja sitten ensi vuoden alussa vuosikatsauksen yhteydessä.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Blogi täyttää vuoden

Viime vuonna marraskuulla aloin hahmottelemaan ensimmäisiä blogikirjoituksia. Tuolloin oli tarkoitus tehdä kirjoittamisesta jokaviikkoinen harrastus. Tarkoitus ei ollut saada suuren yleisön huomiota, vaikka toki halusin lukijoita mukavan määrän. Alun perin ja edelleenkin blogin tärkein tavoite on kirjoittaa itselle: esim. 10 vuoden kuluttua on varmasti mukava lueskella vanhoja tekstejä sikäli mikäli Blogger on silloin vielä olemassa ja tekstit löydettävissä netistä.

Tämä on 37. kirjoitukseni, joten ihan en ole pysynyt 1 kirjoitus/viikko tahdissa. Motivaation ja inspiraation puute on suurin syy etenkin nyt viime kuukausina. Samalla näyttää siltä, ettei alkuvuodesta asetettu tavoite "useita kirjoituksia kuukausittain" toteudu. Jos jollain kuukaudella julkaistujen tekstien määrä on 1 tai 2, ei voi puhua useista kirjoituksista. En ota tästä kuitenkaan paineita, vaan kirjoittelen silloin kun olen sillä tuulella enkä halua väkisin pusertaa jotain sanottavaa kasaan vain siksi että saan vähintään 3 tekstiä kasaan kuukaudessa.

Blogiani on luettu yhteensä 10400 kertaa, eli noin 28 kertaa päivässä. Ihan kohtalainen lukema, kiitos siitä lukijoille! Ei tuo varmasti pärjää suosituimmille blogeille, mutta se ei haittaa. Luetuin yksittäinen teksti on otsikolla Ihmisten lyhytnäköisyydestä raha-asioissa. Kärkipaikka on kuitenkin hyvin niukka, joten voitaneen sanoa ettei yksikään teksteistäni ole ollut ylivoimainen lukijamagneetti. Sellaisen varmasti saisin sopivalla otsikoinnilla, kuten "voitin miljoonan lotossa" tms. Pääsääntöisesti ensimmäiset julkaistut tekstit ovat niitä vähiten luettuja ja uusimpia on luettu enemmän. Lukijakunta siis selkeästi kasvaa blogin iän myötä, se ei liene yllätys kenellekään. Yleisin väylä blogiini on ollut suora Google-haku, mutta heti seuraavana ovat Osinkokuninkaan blogi ja Yksinhuoltajan selviytymisopas ja heidän blogilistansa. Kiitos teille, kun olette blogini listalle kelpuuttaneet :)

tiistai 4. lokakuuta 2016

Kolmannen kvartaalin onnistumiset ja epäonnistumiset

Pääsääntöisesti kolmas kvartaali oli hyvä. Ehdottomasti tärkein taloudellinen onnistuminen oli vakituisen työpaikan saanti. Sopimus astuu voimaan ensi maanantaina. Myös pörssit olivat nousussa. Salkkuni kasvoi 5,7% ja samaan aikaan vertailuindeksi kasvoi 5,6%. Päihitin indeksin täpärästi viime päivien kirillä. Oikeastaan koko kvartaalin ajan olin pari kymmenystä jäljessä. Olen nyt päihittänyt vertailuindeksin nyt neljänä perättäisenä kvartaalina, ja mikä tärkeintä, myös koko 5,75 vuoden sijoitushistoriani ajalla.


Salkun arvo on 25 364 € (23 522 € Q2:n lopussa). Annualisoitu tuotto 30.9.2016 on 12,5 %, joka on edelleen merkittävästi isompi kuin arvioimani 6-8 % jonka oletan saavani vuosikymmenten sijoitushorisontin aikana. Vertailuindeksin annualisoitu tuotto on 9,6 %., eli olen voittanut indeksin tuoton noin 3%-yksikköä, joka olisi pitkällä aikavälillä erittäin suuri ero. Uskon eron tasoittuvan. Näihin prosentteihin lasketaan osinkotuotot verojen jälkeen, vertailuindeksissä tämän arvioidaan olevan 3 % vuosittain.


Q3:n suurin sankari oli UPM +14,6%. Myös Huhtamäki (+11,5%) ylsi yli kymmenen prosentin nousun. Luuseriosake oli Elisa -4,6% sekä Seligsonin Global Pharma -1,0%. Kaikki muut olivat plussalla, paitsi Fortum hauskasti sentilleen samalla tasolla kuin Q2:n päätöskurssi.


Uusia ostoja salkkuun 500€ Seligsonin Euro-obligaatiota. Tämän tuotteen tarkoitus on helpottaa Seligsonin merkintöjä ja lunastuksia: Tästä eteenpäin muutan EO-osuuksia muiden rahastojen osuuksiksi. Se on vaivattomampaa kuin pelata tilisiirtojen kanssa, mikä on ehdottomasti Seligsonin suurimpia heikkouksia. Kulujakaan ei tule, kun teen vaihtoja vain yli 90 päivää vanhoille osuuksille. Lisäksi uskon että EO on parempi paikka rahoille kuin käyttötili, joka on paisunut jo liiankin isoksi, koska sijoitusstrategia on antanut ostosuosituksia erittäin niukasti koko Q3:n ajan. Tällä hetkellä tosin aletaan olla jo hilkulla, ja muutaman prosentin pudotus tietäisi ostosuositusta usean rahaston kohdalla.


Vuosi 2016 on tällä hetkellä plussalla 4,0% eli hieman keskimääräistä huonommin on mennyt, johtuen Q1:n melko rumista miinuksista. Tänä vuonna olen tehnyt tähän mennessä noin 3100€ uusia merkintöjä, ja suunnitelma sanoo Q4:lle vielä 1900€ lisää + S-osuuksia summalla x€ (pitää tutkia vielä tarkemmin mitkä osuuskaupat valitsen).


Q3:n tulot ja menot:
heinäkuu +1841€ -1202€
elokuu +1847€ -1170€
syyskuu +2240€ -1409€
Yhteensä +5928€ -3681€, säästöön 2147€


Syyskuun tuloissa extraa ovat lomarahoja, tavaroiden myyntiä ja velkojen perintää. Kertaluonteisia ostoja kasautui syyskuulle, kun ostin uuden läppärin, nintendo wiin käytettynä sekä paljon pientä käyttötavaraa uuteen kotiin.


Q4:n tulojen ja menojen ennusteen perusteella koko vuoden säästöennuste on 10700€ (tällä hetkellä 6600€) ja säästöprosentti 43% kaikista tulosta (nyt 38%). Tässä huomioin veronpalautuksen, jota en huomioinut säästötavoitetta asettaessani. Todennäköisesti ylitän säästötavoitteeni. Ennusteen perusteella kuukausittaiset menot ovat 1175€/kk. Se on hieman enemmän kuin esimerkiksi vuonna 2015. Tulojen noustessa pieni elintasoinflaatio on iskenyt, mutta melko hyvin menot pysyvät kuitenkin kurissa. Tällä kulutuksella kuukausittain säästöön jää noin 1000€ kun nettotulot kasvavat entisestään muutaman satasen kuussa uuden työsopimuksen myötä. Voi tosin olla, että pian palkitsen itseni ulkomaan reissulla, kun olen saanut 18 vuoden opintoni päätökseen.


Varallisuuteni 30.9.2016 on 55 400€, joista sijoituksissa on 25 400€, ASP-tilillä 14 300€, käyttö- ja puskuritileillä yhteensä 14 300€ (liikaa!), fyysistä käteistä 400€ ja kiinteää omaisuutta arviolta noin 1000€ arvosta. Ennusteen mukaan 60k€ voi rikkoutua tammikuun ensimmäinen päivä, riippuen lähinnä osakemarkkinoiden liikkeistä, joka on ennusteessa oletettu nollaksi.


Saa nähdä mitä Q4 tuo tullessaan.